Kansainvälinen opiskelijavaihto on yksi parhaista keinoista oppia uutta, kasvaa ammatillisesti ja avartaa maailmankuvaa. Tämän saivat Espanjassa kokea Sataedun kokkiopiskelijat Nea Iltanen ja Sara Tuomi, jotka viettivät neljä viikkoa Málagassa sekä opinto-ohjaajat Johanna Rantalainen ja Jukka Vierimaa, jotka tutustuivat viikon ajan ammatilliseen koulutukseen Monzónissa.

Málagan keväinen lämpö ja espanjalainen keittiö tarjosivat Saralle ja Nealle ainutlaatuisen tilaisuuden syventää osaamistaan kansainvälisessä ympäristössä.

– Uudet raaka-aineet, erilaiset työskentelytavat ja paikallinen ruokakulttuuri antoivat arvokasta kokemusta, jota voimme hyödyntää tulevaisuuden työelämässä. Samalla kielitaito karttui ja itseluottamus kasvoi, kun selviydyimme uusista haasteista vieraassa ympäristössä, kertovat Nea ja Sara iloiten.

Opinto-ohjaajien matka Monzóniin puolestaan toi mukanaan uusia näkökulmia koulutukseen ja opiskelijoiden ohjaukseen.

– Kun pääsee näkemään, miten muualla maailmassa tuetaan opiskelijoiden polkua kohti työelämää, syntyy ideoita, joita voi hyödyntää myös Sataedun arjessa, kertovat opot Johanna ja Jukka innostuneena.

– Kansainvälinen kokemus ei ole pelkästään ammatillinen etu, se on myös henkilökohtainen matka, joka kehittää rohkeutta, sopeutumiskykyä ja ymmärrystä eri kulttuureista. Siksi on hienoa, että Sataedu tarjoaa opiskelijoille ja henkilökunnalle mahdollisuuksia kansainvälisiin vaihtokokemuksiin, Johanna ja Jukka jatkavat.

Toivottavasti yhä useampi Sataedun opiskelija ja opettaja tarttuu tulevaisuudessa tilaisuuteen lähteä maailmalle oppimaan uutta. Kansainvälisyys on rikkaus, joka tuo mukanaan uusia ovia ja mahdollisuuksia – niin työelämässä kuin elämässä yleensä!

TikTok-videoilla maisemia ja tapahtumia Monzónista, Málagasta ja Barcelonasta.

@opojohanna

Pian vuorokausi Espanjassa kv-vaihdossa. Päivä tutustuttu paikalliseen ammatilliseen oppilaitokseen. 4.3.2025, +17 ja 😎. ¡Viva España! 🇪🇦 @Sataedu #spain #España🇪🇸 #foryou #erasmusplus

♬ alkuperäinen ääni – Sataedu Opo Johanna
@opojohanna

Päivä Barcelonassa🇪🇦🤩. Kv-vaihto❤️ #Sataedu #barcelona #foryou

♬ Wonderful Day – Satria Petir
@opojohanna

Sataedun kokkiopiskelijat Sara ja Nea olivat kv-vaihdossa Espanjassa. #malaga #Spain #espana #Sataedu #foryou

♬ Me Gusta la Vida – Funambulista