Kokemäkeläinen Emmi Lindholm valmistui joulukuussa Sataedusta tarjoilijaksi ja nyt hänellä on viisi eri työpaikkaa.

– Nyt minulla on viisi eri työpaikkaa. Osa ravintola-alalla ja osa varhaiskasvatuksessa. Lisäksi vielä nämä espanjalaiset ravintolat, Emmi kertoo tyytyväisenä.

Tarjoilijaksi Emmi hakeutui, koska oli kuullut hyvää Sataedun ravintola-alasta ja ala kiinnosti häntä. Alavalintaa Emmi ei ole katunut.

Kolmen vuoden tarjoilijaopinnot menivät Emmin mukaan nopeasti. Uusiin opiskelukavereihin oli helppo tutustua, sillä opetuskeittiössä ja opetusravintola Ruukussa tehdään töitä pareittain ja pienissä ryhmissä.

Emmi oli opintojen aikana myös kaksi viikkoa kansainvälisessä opiskelijavaihdossa Saksassa sekä juuri ennen valmistumista viisi viikkoa Espanjassa.

– Kv-vaihto oli tosi mielenkiintoista ja opettavaista. Ennen lähtöä kyllä jännitti, että miten siellä pärjään. Meitä lähti minun ryhmästä kaksi muutakin opiskelijaa.

– Työskentelimme Fuengirolassa lounaskahvilassa. Minä olin salin puolella ja kaksi muuta opiskelijaa valmistivat annoksia keittiössä.

– Kv-vaihto kannatti, sillä sain uusia ystäviä ja kansainvälistä työkokemusta sekä monta työtarjousta eri Aurinkorannikon ravintoloista.

– Parasta opiskelussa oli tekemällä oppiminen, työelämäjaksot ja mukavat opettajat sekä tietysti kaverit, Emmi kertoo.

– Valmistujaisjuhlissa opo jo kysyi, että milloin jatkan opintoja. Baarimestarin opinnot kyllä kiinnostaa, joten ehkä olen pian taas opiskelija, Emmi naurahtaa.

Opiskelu Sataedussa kannattaa!

Valokuvat: Sataedu Nakkila valokuvauksen opiskelijat Petteri Ahonen ja Emilia Koskinen. Kansikuva: Emmin äiti.

Lue Emmin opiskelijatarina Satakunnan kansasta tästä linkistä.